Jos haluat hankkia lisää asiakkaita, sinun tulee oppia markkinoimaan puhelimessa ja soittamaan tuntemattomille ihmisille. Monelle myyjälle tämä on epämukava asia, ja kuten tiedämme, ihminen välttelee epämukavia asioita. Jos haluat onnistua puhelinmarkkinoinnissa, sinun kannattaa lukea seuraavat vinkit.

  1. Lopeta myyminen. Yleensä puhelinmarkkinointi mielletään puhelinmyynniksi, ja sitä pidetään epämiellyttävänä. Me hiukan säikähdämme, kun meille myydään, vaikka toisaalta saatamme juosta marketeissa tarjousten perässä. Vaikka emme halua että meille myydään, useat meistä kuitenkin haluavat ostaa. Älä siis myy, vaan anna asiakkaan ostaa. Kun lopetat myyntipuheiden pitämisen puhelimessa, saat paljon enemmän aikaan. Huomaat myös, että suhtautuminen on paljon positiivisempaa eikä työkään tunnu vastenmieliseltä.
  2. Auta asiakasta. Mieti millaisen puhelinsoiton sinä haluaisit saada? Ehkä toivoisit, että löytyisi palvelu tai tuote, joka helpottaisi arkea? Tuskin kukaan kieltäytyy kuuntelemasta, jos soittaja kertoo, että voisi ehkä auttaa, jos keskustelette minuutin verran. Keskity siis asiakkaan auttamiseen ja arjen helpottamiseen. Pyri rakentamaan luottamus.
  3. Aloitus on tärkein. Ole ystävällinen, esittele itsesi ja kerro mistä soitat. Kysy aina, soititko sopivaan aikaan. Jos aika on huono, kysy, milloin olisi sopiva hetki soittaa uudelleen. Kerro, miten teidän palvelunne tai tuotteenne voisi auttaa asiakasta. Pyydä lupaa esittää muutama kysymys, jotta voit selvittää, voisiko palvelu tai tuote sopia asiakkaan tarpeisiin.
  4. Avoimet kysymykset. Kun kartoitat asiakkaan tarpeita, käytä aina avoimia kysymyksiä. Avoimet kysymykset ovat sellaisia, joihin ei voi vastata kyllä tai ei. Voit kysyä esimerkiksi, miten asiakkaan yrityksessä on hoidettu nämä asiat. Se synnyttää keskustelua, ja sinä annat asiakkaan olla äänessä. Jos haluat että asiakas kiinnostuu sinusta, ole ensin kiinnostunut hänestä.
  5. Ole ystävällinen. Käyttäydy puhelimessa aina ystävällisesti ja arvokkaasti. Pyri luomaan rento keskustelu. Usein tunnelman rentouttaa parhaiten se, kun kerrot, että et ole myymässä mitään vaan selvittämässä, voitko auttaa. Istu selkä suorana tai mieluiten seiso puhelun aikana. Hymy kuuluu äänestäsi.
  6. Tutustu asiakkaaseen. Tutustu asiakkaan verkkosivuihin ja selvitä, mitä he tekevät ja miten teidän tuotteenne tai palvelunne voisi parhaiten tukea asiakasta. Tähän kuluu aikaa vain muutama minuutti, mutta siitä huolimatta tämä tärkeä taustatyö jää usein tekemättä. Lisäksi usein asiakkaan verkkosivuilta selviää myös kontaktihenkilösi: toimitusjohtaja, markkinointipäällikkö tai työnjohtaja. Muista, että laatu korvaa määrän, ja pyri soittamaan vain laadukkaita puheluita.
  7. Edullinen. Markkinoinnin kaikki luulevat osaavansa. Mainontaan erilaisissa medioissa ollaan valmiita käyttämään runsaasti euroja.  Sosiaalisen median osumatarkkuus markkinoinnissa on alle 2 %, kun taas suoramarkkinoinnissa se on yli 80 %. Mieti, kuinka paljon maksaa puhelinsoitto, jota edeltää muutaman minuutin tutustuminen asiakkaan verkkosivuihin.
  8. Puhelinmarkkinointi ei toimi. Ainoat ihmiset, jotka eivät usko puhelinmarkkinoinnin toimivan, ovat ne, jotka eivät itse uskalla sitä tehdä. Tiesitkö, että 95 % myyjistä kokee soitot tuntemattomille epämiellyttäviksi ja siksi keksivät jatkuvasti tekosyitä, ettei niitä tarvitse tehdä. Mieti, että vain 5 % kilpailijoistasi uskaltaa tehdä puhelinmarkkinointia. Loput odottavat, että asiakas löytää mainoksen ja ottaa sinuun yhteyttä.
  9. Asenne on tärkein. Asenne on tärkeämpi kuin koulutus tai osaaminen. Kyse on siitä, haluatko oppia puhelinmarkkinoinnin ammattilaiseksi ja tehdä parempaa tulosta kun kilpailijasi. Älä anna periksi, kun kohtaat vastoinkäymisiä. Muista aina, että jokainen soittaa ensimmäiset kaksi puhelua, mutta vain joka kymmenes soittaa viidennen puhelun. Asenne on 80 % taidot ja tieto 20 %.
  10. Mieti. En väitä, että tämän luettuasi olet puhelinmarkkinoinnin ammattilainen, mutta toivottavasti pystyimme hiukan laskemaan rimaa ja antamaan uusia ajatuksia. Sinun olisi hyvä tietää, että 95 % myyntihenkilöistä pelkää soittaa tuntemattomille. Jäljelle siis jää vain 5 %, jotka ovat oppineet niitä tekemään ja nauttivat tuloksista, samalla kun muut potevat luurikammoa ja keksivät tekosyitä, miksi puhelinmarkkinointia ei ole järkevää tehdä. Mieti, miten suhtaudut vastoinkäymisiin tai asioihin, jotka pelottavat sinua. Oletko muuten koskaan miettinyt, mikä on pahinta mitä voi tapahtua, kun tartut puhelimeen ja soitat? Se on kielteinen vastaus: ”Ei kiitos, en ole kiinnostunut”.